Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

itse peli

Täällä tapahtuu itse pelimme. Pelatessa, kirjoittakaa vieraskirjan Nimi-kohtaan hahmonne nimi ja roolauksen alkuun paikka, jossa hän on. Näin pysymme kärryillä, missäpäin Manhattania hahmot liikkuvat!

Roolaus tapahtuu minä- tai hän-muodossa. Päätätte itse. Muistakaa tämä myös lukiessa toisten roolauksia, kaikki eivät välttämättä pelaa samassa muodossa! Pitäkää hauskaa!

 

Hahaa, koska ylläpitäjänne rakastaa chatteja sivuilla ja juttelua pelaajien kanssa, niin tekaisinpas meille tähän chattiboksin!

 

Playlist

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >> 

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on seitsemän miinus yksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Lucretzio

06.05.2018 08:34
Ajatukseni pyörivät päässä ja mahassani myllersi niin, että alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä että voisin oksentaa. Mietin, vaikken halunnutkaan miettiä, miksi en vain ollut lähettänyt raporttia koneen kautta. Tosin silloin Kapteenini olisi ehkä alkanut epäilemään sitä ettek Baekhuyn ollutkaan kuollut vaan elossa ja olin jättänyt tehtävän kesken tai jotain. Syys hänen epäilyynsä olisi mitä luuultavammin ollut se, etten viitsinyt tulla kertomaan sitä hänelle kasvitusten. Siispä ollessani tässä Chanin pöydän ääressä onnistuin olemaan jopa tyytyväinen, että olin raahautunut tänne asti ja sain itseni keskittymään tilanteeseen.

Olin myös helpottunut siitä, että olin tuonut asian ilmi, ehkä liian nopeasti, mutta toisaalta minulle oli nyt tärkeintä saattaa tämä tapaaminen päätökseensä yhtä sutjakkaasti kuin oli alkanutkin. Kapteenini tosin ei näyttänyt olevan samaa mieltä. Pidin ilmeeni kumminkin peruslukemilla niin hyvin kuin mahdollista ja annoim Chanoyelin päättää tahdin.

Hänen tahtinsa oli kumminkin melkoisen hidas, sillä kun olin kertonut asiani, Kapteenini jäätyi paikalleen aivan kuin hänen omatuntonsa olisi alkanut soimaamaan häntä. Tosin senhän olisi pitänyt soimata minua. Hiljaisuus tuntui ikuisuudelta enkä ollut varma uskalsinko hengittää, joten pysyin vaiti ja odotin. En ollut ajatellut Chanin reaktiota tälläiseksi ja olisi voinut luulla että hän olisi kohta alkanut moittimaan minua sen tekemisestä ja sanonut millainen roisto oikein olin. Onnekseni Kapteenini ei tehnyt niin. Hän sai viimein aukaistua suunsa, mutta oli vähäpuheinen. Ja mietin mitä taoahtuisi seuraavaksi.

Minusta tuntui itsekkin, että olin jähmettynyt. Sanojensa jälkeen en saamut aukaistua omaa suuntani myöntyökseni, en saanut edes nyökyteltyä päätäni. Hiljaisuus laskeitui jälleen ja ehdin kokoamaan ajatuksiani. Olivatko Kapteenini kädet äsken tärisseet? Vai näinkö vain harhoja? No samase mitä näin, sillä mieluummin olisin kuullut harjoja. Chanin kysymä kysymys oli ärsyttävä ja veret seisauttava. Varsinkin kun olin jo ehtinyt toivoa ettei Kapteeni tarvinnut enenpää vakuuttelua. Olin kumminkin väärässä.

En halunnut miettiä liian kauan mitä vastaisin, en halunnut odotuttaa. Siispä otin riskin ja nostin katseeni Kapteenini silmiin. Katseeni oli kylmä ja vakava.
"Kyllä, olen varma" sanoin vähäpuheisesti katsettani myötäilevällä sävyllä. Sanojeni jälkeen olisin halunnut lyödä itseäni, mutta rauhoittelin itseäni sillä, että jos Baek ei todella ollutkaan kuollut ja Chan nostaisi siitä mellakan sanoisin kyllä vastaan ja minulla olikin jo kaikkea mietittynä. Oli vain eriasia pystyisinkö sanomaan mitään enhän tiennyt mitä tuleman piti.

Sitten hiljennyin. En tiennyt mitä pitäisi sanoa tai en edes keksinyt mitään sanottavaa. Osasin vain nyökytellä. Käänsin pääni hetkeksi katsomaan ympärilleni, mutta melkein heti katseeni osoitti taas kapteeniani. En pitänyt näin painostavista tunnelmista, mutta sitä oli mahdoton keventää. Yllättäen päähäni tuli ajatus ja pohdin tohdinko kertoa asuntoon tulleesta tyypistä, mikä sen nimi nyt oli ollutkaan. Hetken sitä mietittäyni muistin nimen, Jay, olin kumminkin päättänyt olla vaiti hänestä.

Nimi: Chanyeol

10.03.2018 21:04
Aamun valonsäteet heijastuivat pilvenpiirtäjien ikkunoista, kun sytytin sormien välissä roikkuvan tupakan ja hengitin savut keuhkoihini. Seisoskelin kattopuutarhan reunalla, katselin alas liikenteeseen ja seurasin sinne tänne liikkuvia ihmisiä katseellani. Kattopuutarhan nurmi ja yhdeksänkymmenen asteen kulmaan leikatut pensaat tuntuivat lohduttavan todellisilta kaiken sen metallin ja bensanhajun keskellä, ja siksi tämä olikin yksi lempipaikkojani Lucky Onesin päämajassa. Öisin Rockefeller Centerin korkeimman pilvenpiirtäjän puutarhaa käytettiin kaikenlaisiin juhlatarpeisiin, mutta aamukahdeksalta sain nauttia sen seesteisyydestä täysin yksin.

En ollut tupakoija. En ainakaan yleensä. Hassua sinänsä, sillä työskentelin kuitenkin yhdessä New York Cityn isoimmissa mafioissa, jonka päätoimiin kuului kaikenlainen huumeiden pyörittely. Nyt kuitenkin mieltäni painoi niin moni asia ja edellispäivien kaikki stressi alkoi kaatua päälleni kuin tuhannen kilon lasti vettä, jonka vuoksi olin päätynyt turvautumaan savukkeen tuomaan keinotekoiseen rauhantunteeseen. Isoisäni jatkuva painostus, kasaantuvat velvollisuudet kapteenina, Taeyongin sotkujen selvittely ja ennen kaikkea, Baekhyun. Päivien kuluessa olin huomannut, että se että hän ampui minua ei edes ollut suurin asia mikä hänessä minua ärsytti, ja se fakta taas sai minut entistä ärsyyntyneemmäksi niin että minun teki mieli repiä hiukset päästäni. Teki mieli hakata päätä seinään ja huutaa jollekin. Miksen voinut olla yhtä tunteeton ja epäinhimillinen kuin isoisäni? Sitten minun ei tarvitsisi miettiä mitään. Ei miten olin joskus nähnyt jonkun hymyilevän tai itkevän tai kiroavan nimeäni, ennen kuin se henkilö lojui jossain elottomana minun takiani. Annoin savukkeen palaa loppuun ja suuntasin takaisin toimistooni.

Istuuduttuani alas tutun toimistotuolini pehmeyteen pitkä huokaus pääsi suustani. Vilkaisin kelloani samalla kun aloin lajitella papereita ja käydä läpi sähköpostiani. Viestejä muilta kapteeneilta, muistutus seuraavan viikon huumekeikasta, kymmeniä eri raportteja sotilailta ja liitännäisjäseniltä… Huomaamattani aloin etsiä joukosta Lucretzion nimeä, mutta mitään ei näkynyt. Löytö sai minut turhautumaan. Eikö tehtävä ollut onnistunut, tai entä jos Baekhyun oli saanut Lucretzion kiinni ja kidutti tältä tietoja? Monstersit tuntien en epäilisi sitä yhtään. Sitten katseeni osui toiseen tuttuun nimeen: Taeyong. Avasin viestin tietämättä mitään sen sisällöstä, mutta muistini virkistyi heti kun kuva lävähti koneen näytölle. Ai niin. Olin pyytänyt häntä lähettämään ottamansa kuvan Baekhyunista. Muistutus tuntui kuin joku olisi heittänyt sangollisen kylmää vettä kasvoilleni, enkä pystynyt lopettamaan kuvan tuijottamista. Hengitykseni kylmäsi ja pala juuttui kurkkuun. Kuvan Baekhyunin tilalle hämärtyi toinen Baekhyun, jonka otsalta valui verta tarkkaan ammutusta luotihaavasta, huulet olivat menettäneet värinsä ja silmät tuijottivat lasittuneina tyhjyyteen. Mielessäni kuiski hiljaa kuin piru olkapäällä; hän on kuollut, hän on kuollut, hän on kuollut, sinä tapoit hänet, sinä tapoit hänet, sinä tapoit hänet….

Sitten ovelta kuului koputus, ja heräsin ajatuksistani sulkien kuvan paniikissa. Kohotin katseeni, ja sisään tallusti tutut kasvot. Lucretzio oli pukeutunut huomattavan rennosti, ja tilanne muistutti minua jälleen edellispäivän tapaamisesta kahvilassa. Siinä missä hänellä oli yllään maastokuvioiset housut ja musta bomber-takki, minulla oli tuttu työasuni: khaki-housut, vaalea kauluspaita ja rannekello. Joku muu olisi voinut katsoa häntä terävästi asuvalinnan suhteen tai saarnata luvan odottamisesta ennen sisälle tuloa, mutta minä en välittänyt. En juuri nyt. Olin liian keskittynyt miettimään sitä, miksi Lucretzio oli astellut toimistooni. Hakkaava sydämeni tiesi jo mitä se tulisi olemaan, mutta en tahtonut uskoa, en tahtonut myöntää tätä tilannetta, jonka olin saanut aikaan. Pakotin kuitenkin ilmeeni peruslukemille ja kylmetin sydämeni, juuri niin kuin minut oli opetettu.

Suuntasin katseeni Lucretziota kohti ja kuuntelin neutraalilla ilmeellä, miten hän pahoitteli sisääntulosta ja käveli pöytäni luokse. Käsi asettui pöydälle, mutta tuoli jäi tyhjäksi. Hän vaikutti hermostuneelta, mutta kohtasi kuitenkin katseeni ja aloitti puhumaan. En saanut hengitettyä. Aluksi siksi, että hän aloitti lauseensa niinkin epämääräisesti kuin sanalla 'voisi', ja sitten toisen kerran, kun aivoissani meni perille, mitä Lucretzio oli sanonut. Peruuttamaton oli siis tehty. Lucretzio oli onnistunut. Baekhyun oli kuollut. Jäädyin paikoilleni. Minua huimasi.

Kesti kauan, ennen kuin sain mitään sanotuksi. Pelkäsin, että jos nyt aukaisisin suuni, paljastaisin jotain mitä ei ollut tarkoitettu kuultavaksi. Lopulta sain kuitenkin katseeni irti hänen alas painuneesta päästään ja suoristin solmiotani, vaikka sormeni tärisivätkin. En halunnut hänen näkevän, joten laskin kädet reisilleni ja huusin itseäni lopettamaan ajattelun, lopettamaan tuntemisen.
"Hyvä", lausuin lyhyesti. Halusin ajatella niin - että kaikki oli hyvin. Siispä toistin sen. "Hyvä. Oikein hyvä." Odotin, että sanojen jälkeen tapahtuisi jotain. En tiedä mitä, mutta jotain. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Mieleni tuntui yhtä tyhjältä ja hengitys oli salpaantunut. Sydämessäni tuntui oudolla tapaa tyhjältä. Tältäkö se pitäisi tuntua, kun saat hoidettua sellaisen ihmisen pois alta, joka olisi minä tahansa hetkenä valmis painamaan liipaisinta ohimollasi?
"Olet siis varma?" kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. Äänensävyni oli kylmä, lähes eloton. "Olet varma, että hän on kuollut?"

Nimi: Lucretzio Fraidrom

11.02.2018 17:45
Havahduin unestani ja räpyttelin hetken silmiäni unenjäljiltä. Peittoni oli puoliksi lattialla ja puoliksi päälläni, joten kiskoin sen takaisin, kylmyyden hiipiessä kehooni. Makasin paikollani vielä ainakin tovin. Ajatukseni kokoontuivat, oloni alkoi pikkuiljaa virkistyä. Todennäköisesti olin ollut hyvin väsynyt painuessani nukkumaan. Samassa muistinkin eilisen tapahtumat, pudistelin päätäni ja pakotin itseni nousemaan sängystä. Vedin peiton mukaani lämpöyden valtakunnasta laahustaessani keittiöön. En tuntenut oloani kovinkaan nälkäiseksi, joten päädyin nappaamaan jääkaapista mansikanmakuisen jogurttijuoman, jonka olin ostanut pari päivää sitten, ja käperryin vaalean sohvani nurkkaan juomaan sitä. Laitoin puhelimestani musiikkia ja rentouduin.
Pysäytin musiikiin, joka oli saanut oloni rennoksi ja iloikseksi ja laskin juomani pienelle sohvapöydälle, jonka pinta oli lasia tai jotain sen tapaista. Ajatukseni karkasivat toistamiseen eiliseen. Se Baekhyun oli nyt joko ruumiina tai vieläkin elossa, toivoin kumminkin ensimmäistä -sillä se tarkoittaisi että olisin onnistunut tehtävässäni. Vilkaisin nopeasti kelloa ja vääntäydyin sitten ylös sohvasta. Laitoin jogurttipullon roskiin ja join vielä lasin vettä sutjakkaasti. Ripeästi vein peittonikin takaisin sänkyyn ja astelin sitten tietokoneeni luo, jonka kautta toisinaan raportoin kapteenilleni tehtävistäni. Painoin virtanappia, sormeni naputtelivat pöytää, kun ruutu alkoi herätä. Päässäni pyöri jo ehdotuksia mitä kirjoittaisin ja vastaisin mahdollisiin kysymyksiin. Kirosin hiljaa. Kone ilmoitti päivityksestä, jossa kestäisi, ja halusin sen pois alta nyt, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kun mennä raportoimaan face to face Chenille. Ruumiini läpi kulki kylmä värähdys, mutta pakotin itseni unohtamaan kapteenini auktoriteetin ja pelottavan olemuksen. Keskityin etsimään vaatteita ja pynttäytymään vähäsen.

Kävelin melko verkkaiseen tahtiin kohti Lucku Onesin päämajaa, en ollut ilmoittanut Chenille mitään tulostani, hän saattaisi kumminkin arvata jotain. Olin valinnut ylleni ihonmyötäiset ryppyiset ja väritykseltään maastokuvioiset reisitaskuhousut ja mustan T-paidan, jonka olin laittanut osittain housuihini, mutta koskapa tapoihini ei kuulunut heilua kaupungilla pelkällä T-paidalla olin vetänyt ylleni myös mustan bomber-takkini. Väistin vesilätäkön, koska en halunnut kastella conversejani. Verkkainen kävelytyylini oli muuttunut nopeammaksi ja vasta nyt tunsin tajuavani kunnolla mitä tein. Suuntasin kulkuni vähän syrjäisimmille kaduille. Ilma tuntui raskaalta Rockfeller Centerin korkeiden rakennusten takia. Tunsin itseni hyvin pieneksi hiireksi.
Matka päämajalle olisi saanut kestää pidempään. Suljin oven perässäni ja vedin vielä viiimeisen kerran syvään henkeä. Askeleeni tuntuivat raskailta ja etenin verkkaisesti Chenin toimistin suuntaan. Rauhoittlein itseäni, sillä ärsyttävä epätietoisuus siitä oliko uhrini todella kuollut kummitteli päässäni ja pelkäsin, tai pikemminkin en vain halunnut, sanoa mitään väärää. Olin päättänyt sanoa kapteenilleni miehen kuolleen, vaikken ollut täysin varma. Ja jos mies ei olisi kuollut ja Chen nostaisi siitä kohun niin minulla oli suunnitelmia itseni puolustamisen varalle. Lähinnä sanoja tarkoitin, en aikonut välttämättä tehdä mitään fyysistä vahinkoa Chenille. Pysähdyin kapteenini oven eteen ja kuulostelin. Vedin henkeä, vakavoiduin ja koputin oveen. En odottanut kuin pari sekunnttia ennekuin astuin sisään ja samantein suljin oven perässäni.
"Pahoittelut jos astuin sisään liian aikaisin tai keskeytin jotain tärkeää, mutta.." jätin lauseeni roikkumaan ilmaan siksi aikaa kun nopein askelin kävelin Chenin pöydän luo, en tiennyt istuakko vai ei joten laskin vain käteni pöydälle.
"Mutta raporttini" sanoin ja kohotin katseeni kapteenini silmiin.
"Voisi jopa sanoa ihan onnistuneeksi keikaksi. Siinä meni hetki, mutta..." mietin miten sanoisin sen.
"...onnistuin tavoitteessani" sanan todennäköisesti vain ajattelin. Laskin katseeni hitaasti pöytään ja kallistin hivenen päätäni. Sydämnei jyskytti ja yritin pitää pääni kylmänä, vaikka mieluiten olisin vaikka pyörtynyt.


Nimi: Isidora

26.01.2018 11:14
Chenin kuvaillessa pojan taustaa minulle tuli heti selväksi, että poika lähtisi mukaani. Minun ei tarvitse kuulla hänestä mitään muuta. Saattaa olla, että hän olisikin kovin taitava jossain mafialle hyödyllisessä asiassa, mutta sehän olisi vain bonusta, joka ei ole tarpeellista. Riemuitsin pääni sisässä siitä, että lähdin pikimmiten Chenin luokse pienistä epäilyistäni huolimatta. En tietenkään tiedä pojan suhtautumisesta tähän koko asiaan, oliko tämä harkittua vai ei, mutta sillä ei olisi väliä. Vaikka poika luulisikin pääsevänsä rikkaan taustansa avulla eroon mafiahommista, jos haluaisi, Monsters pitäisi huolen, että hänestä saataisiin kaikki irti sopimuksen suhteen. Toivon vain, että asia ei ole näin. Vaikka en häntä tunnekaan, en toivo kenellekään kohtaloa silvottuna katuojassa.

Pitkäksi ennustavani keskustelu jäi melko lyhyeksi. Ei minun tarvinnut paljoa Taehyungista saada tietää sen jälkeen, kun sain kuulla hänen asemansa. Pyysin hetkeksi aikaa poistua ulos toimistosta soittaakseni minulle ja pojalle kyydin, ja samalla puhelulla järjestin niin, että pojan ja hänen sukunsa taustoja aletaan välittömästi tutkia ja tarkastaa, ettei hänestä löydy jo yhteyksiä Lucky Onesiin. Neuvoin, että kuskini tulisi viedä meidät jonnekin pieneen sivutukikohtaan, joka ei vaarantaisi mitään, jos sattuisi niin, että Taehyung ei olekaan mitä luulemme. Pyysin saada parin aseistetun ihmisen vastaanoton, samoin aseistetun kuskin, jotta en joutuisi missään vaiheessa olemaan kahden nuoren miehen kanssa. Vaikuttaa ehkä ylitseampuvalta, mutta en ollut valmis riskeeraamaan tästä tilanteesta syntynyttä pientä tilaisuutta, että pääsisin hyvän työn tehtyäni useammin ulos toimistostani.

Vartijat päästivät minut takaisin toimistoon. Mietin, oliko kaksikko keskustellut yhtään mistään aikana, jona olin poissa. Molemmat heistä kyllä vaikuttavat melko harvasanaisilta ainakin vieraampien ihmisten seurassa.

”Oletan, että minun ei tarvitse huolehtia Taehyungin kantavan asetta?” Kysyin. Tietysti kuskini varmaan tekisi hänelle ruumiintarkastuksen, mutta en usko sen olevan oikeasti tarpeellinen. Chen varmasti pitää hyvää huolta siitä, kuka hänen tiloissaan saa pitää aseita.

Lähdimme pian toimistosta, Chenin miehet saattoivat taas meitä. Kuski odotti jo mainitsemallani paikalla, ja kuten olin arvellut, tarkisti itse Taehyungin ennen kuin päästi hänet autoonsa. Menimme molemmat takapenkille, mutta emme puhuneet sanaakaan matkan aikana. Esitin katselevani ulos ikkunasta, mutta oikeasti tarkkaavaisuuteni oli koko ajan suunnattuna nuoreen mieheen. Olin helpottunut, kun pääsimme vihdoin perille. Pyytämäni vastaanottajat tulivat ulos rakennuksesta ja johdattivat meidät sisälle. He alkoivat selittää Taehyungille, miten tilanne tästä eteenpäin etenisi. Minun ei tarvinnut olla paikalla kuin muodollisuuden vuoksi ja muutamaa kysymystä varten, sillä olinhan itse ollut häntä noutamassa. Ilmeisesti he eivät ainakaan nopeassa tarkastuksessa olleet löytäneet Taehyungista mitään epäilyttävää.

Minut lähetettiin pois melko pian, sama kuski joka oli tuonut minut ja Taehyungin tänne lähti ajamaan minua takaisin omalle toimistotukikohdalleni. Yritin jutella hänen kanssaan, sillä inhoan kiusallista hiljaisuutta, mutta hänen vastauksensa olivat lyhyitä ja töksähtäviä ja niistä sai sen kuvan, että häntä ei juuri huvittanut jatkaa keskustelua. Olin liian pian takaisin oman pöytäni ääressä, tuijottaen koneen tummaa ruutua, jossa näytönsäästäjän teksti pompahteli kulmasta toiseen. Olin kiireissäni unohtanut sammuttaa sen, ja se menee työsääntöjäni vastaan. Kuka tahansa olisi voinut mennä lukemaan tietoja, joihin minulla on oikeudet. Toivon, että kukaan ei ole sattunut huomaamaan. Lasken huokaisten takkini toimistotuolin selkänojalle, olkalaukkuni myös. Lysähdän lapsellisesti tuoliini jalat levälleen ja selkä lysyssä, enkä olisi ollut siitä yhtään häpeissäni, ellei vastapäätä minua työskentelevä olisi juuri tullut takaisin pöytänsä luokse. Tiedän korvieni punoittavan, mutta en tiedä onko se häpeästä vai ärtymyksestä. Miksi olen taas tämän typerän pöydän takana? Ryhdyn heti tekemään raporttia tämänpäiväisistä aikaansaannoksistani, sillä vaikka tiedän Taehyungista ilmoitettavan pikimmiten korkeampaan johtoon, haluan tehdä selväksi, että minä hänet löysin. Minä, joka ansaitsisin enemmänkin tällaista työtä, olenhan siinä ilmiselvästi hyvä. Minun pitäisi olla ihmisten ympäröimänä, sopimassa asioita, lukemassa heidän ilmeitään, käyttämässä tilannetajuani, eikä kaiken päivää toimistossa, jossa tulen hulluksi tylsistyneisyydestä. Tiedän pomojeni perustelevan asiaa sillä, että olen myös tehokas toimistotyössäni, mutta mitä jos minusta olisi vielä enemmän apua muualla?

Nimi: Baekhyun

23.01.2018 21:58
Olin päättänyt pysyä hiljaa, kuunnellen vain Jayn sanoja, joilla yritti ehkä oikeuttaa koko homman, jotenkin, silti epäonnistuen siinä, kun keskeytti sanansa, ja terävä jarrujen ääni palautti meidät molemmat ajan tasalle. Nyökkäsin vastauksen nopeasti, kiireellä pyyhkien sotkuista naamaani, jotta en näyttäisi itkeneeni. Jayn ja seinän avulla sain puskettua itseni pystyyn, kipeää jalkaa vihloen entistä lujemmin, hampaat irvessä oli kuitenkin käveltävä rakennuksesta ulos. Tuki vaihtui nopeasti minua lyhyemmästä pidempään, ja vahvempiin käsiin, jotka suunnilleen raahasivat minua perässään nopeampaa, kuin kykenin kävelemään. Sen lisäksi, että haavat pitäisi saada tietenkin hoidettua nopeasti, kyseessä oli myös kisa aikaa vastaan, milloin joku huomaisi verijäljet ympäriinsä aulaa ja hissiä, ennen kuin sinne ehdittäisiin lähettää joku siistimään kaikki jäljet ja hakemaan tavarat asunnostani. Jos joku löytäisi jäljet, siellä olisi nopeasti poliisit, nopeammin tutkittu asunto, ja kaikki menisi vain vielä enemmän pieleen.

Auton penkit ovat nahkaan verhottuja, kalliit ja tyylikkäät autot mafioiden tunnusmerkkejä, jotka tahrautuivat usein vereen, niin myös nytkin. Pidin katseeni tiukasti edessäpäin, ei merkkiäkään tuttavasta juttelusta Monstersin toiselle henkilölle kuskinpaikalla, yleinen asia. Monet samanarvoiset eivät minusta piitanneet, saatoin olla suosittu ja saada parempia hommia sen sijaan, että joutuisin nousemaan öisin siivoamaan rikospaikkojen jälkiä tai heittelemään ruumiita mereen mustissa säkeissä. Sellaisia hommia, mitä autoa ajava joutui tekemään nytkin.
Vilkaisin katosta roikkuvan peilin kautta Jayyn, nuoriin kasvoihin, ja olemukseen, joka ei näyttänyt todellakaan kuuluvan tämänkaltaisen auton penkille. Hymähdin hiljaa, painan kättäni lujempaa reittä vasten, verenvuodon olisi pakko loppua pian.


Automatka ei onneksi ollut pitkä, pian korkea rakennus kohosi jo pimeää taivasta vasten silmien edessä, pian ovikoodi oli asetettu ja "vartija" varmistanut rakennukseen tulevat, ja pian makasin selälläni, järjestömme yksi "lääkäri" hoitamassa reiden haavaa, veriset ja rikki menneet, pilalla olevat housut nyt roskiksessa, veri- ja ruohotahroinensa. jalkaa pitkin oli valunut verta koko matkalta, pitkät tummanpunaiset norot kuivuneena, odottaessaan puhdistustaan. Hampaiden puremista yhteen, nyrkkien puristumista patja reunoille, se sattui sattui sattui. Se oli ommeltava yhteen, en minä ollut hyvä kestämään kipua, jaksoin edelleen valittaa tällaisesta, vaikka minua oltiin silti ehditty ammuttua jo kaksi kertaa, mutta kipu oli kipua.
Siihenkin kuitenkin tottui, ja minulla alkoi olemaan aikaa miettiä seuraavaa vaihetta, mitä nyt, mitä sitten, kun haavat ovat hoidettu, kun pitäisi tehdä jotain, ja jatkaa eteenpäin. En pystyisi hetkeen työskentelemään järjestömme hommia, ne vaativat fyysisiä suorituksia, lääkärin mukaan tästä pamahti suoraan monta viikkoa kyvyttömyyttä toteuttaa niitä, jotta lihakset ehtisivät palautua ennalleen. Entä jos tunkeutuja alkaisi jahtaamaan uudelleen? Jos hän kuulisi, etten ole vielä kuollut, tietoihini tuskin merkittäisiin "kuollut", joten täytyi vain toivoa kaiken epätoivon keskellä, että hän ei ala tarkastelemaan tietojani jostain uudestaan, toivottavasti nimeni alla lukisi toisen järjestön keräämissä tiedoissa "kuollut", niin heidän täytyi luulla.

Henkäisin syvään, valmiina toteuttamaan sen, mitä ehkä pitäisi tehdä nyt, kun tilanne on ohi, mikäli tunkeutuja luulee minun kuolleen. En voi kävellä kaduilla näin, sillä se voi olla kuka tahansa nuori mies, joka kävelisi vastaan, hän tunnistaisi minut, vaikken minä häntä.
Käänsin päätäni huoneen toiselle puolelle, jossa Jay istui, kun hänet oltiin viitottu seuraamaan tänne. "Jay, hanki mulle muutama asia keskipäivään mennessä. Pari blondausväriä.. Sitten joku väri. Ei mitään ruskeaa tai mustaa, jotain epäluonnollista. Värillisiä piilolinssejä, sitten.. vaatteita. Jotain mikä on nyt muodissa, mitä sun ikäiset normaalisti käyttävät. Siinä varmaankin kaikki", mutisin yhteen menoon, toivoen, että Jay ymmärsi, mihin hain tällä kaikella, toivoen, että muistaisi tämän kaiken. "Käsken jotakuta laittamaan sun tilillesi rahaa tätä varten, jos käytät ne johkin muuhun, nyljen sut", sanoin loppuun kevennykseksi, vaikka ne vastasivat aika lähelle totuutta, mitä kävisi siinä tapauksessa.
Reiden haavan tikit olivat valmiita, seuraavaksi toisen haavan puhdistus. Toivottavasti se ei tikkejä vaatisi.

Nimi: Taeyong

08.01.2018 18:45
(Tenin kanssa)
Minulla alkoi jo hyvää vauhtia mennä herne nenään vieressäni istuvan liiankin tuttavallisen miehen kanssa ja niin alkoi muutamalla muullakin. Hän piti välillä kamalaa mekkalaa ja sitten taas välillä vaipui hiljaiseen tokkuraan puoliksi jonkun lähellä istuvan päälle rojahtaen. Onneksi joku hänen kaverinsa tuli johdattamaan hänet kotiin, kun huomasi tyypin olevan tällä hetkellä aivan kyvytön normaaliin käytökseen.

Keskustelu katkeaa suureksi osaksi, kun uusi esiintyjä astelee tilan keskellä olevalle korokkeelle. Hän tulee yksin, muut pöydät jäävät tyhjäksi. Kaikki on hetken hämärää, kunnes värikkäät valot taas räpsähtävät päälle ja vahva basso alkaa luoda rytmiä. Kiinnostukseni juomaani kaikkoaa, lasken sen tiskille. Tankoa vasten painautunut mies aloittaa rutiininsa. Liike on harjoiteltua ja tarkoituksenmukaista, toisin kuin aiemmin lavalla olleiden miesten, jotka toimivat pelkkänä silmänruokana tauoilla, seisoskellen, kiertäen tankoa ja heittäen pari tanssiliikettä mukaan. Voimakkaat valot saivat miehen poskipäiden ja solisluiden kimallukset elämään. Silmäni seurasivat käsiä, jotka aukaisivat paidan nappeja ja ihmiset nostavat metelin, vieressäni oleva tukkihumalainen kaikista äänekkäimmin. En saanut silmiäni esiintyvästä miehestä, vaikka tekikin mieli ärtyä tärykalvojani raastavalle ölinälle. Puolittain napitettu paita valahti paljastaen ihoa jokaisella pyörähdyksellä tangon ympäri.

Sitten esiintyjä katsoo suoraan häneen ja Taeyong unohtaa miten hengitetään. Tuntuu kuin miehen viattoman hymyn ja syntisen tanssin ristiriita katkoisi yhteyksiä päässäni, napsahtaen yksi kerrallaan. Tunnen itseni tyhmäksi, mutta pian sekin tunne katoaa. En osaa ajatella mitään muuta kuin sitä, miltä nuo hymyilevät huulet ja kiiltelevä iho tuntuisivat omiani vasten. Seuraava järkevä ajatukseni on se huomio, että esiintyjä todella vaikuttaa flirttailevan kanssani. Katseidemme kohdattua ne eivät enää erkane pitkiksi ajoiksi. Tuhahdan itsekseni, kun mies kääntää selkänsä, pyörittää lantiotaan siihen malliin, että en mihinkään muuhun pysty keskittymäänkään, ja vilkaisee sitten kiusoittelevasti olkansa yli. Tuosta ansaitsisit läimäyksen muodokkaalle perseellesi saatana.

Viimeinkin pitkään roikkunut paita lähtee, ja silmäni vaeltavat pitkin hänen vartaloaan. Tanssijan vartalo, voimakas mutta sulavaliikkeinen. Biisien vaihtuessa ihmiset alkavat kiinnittää huomiota siihen, että jokin on kiinnittänyt esiintyjän huomion. Kun he alkavat vilkuilla baaritiskille, en pysty estämään pientä omahyväistä virnettä. Jopa vieressäni oleva häirikkö tajuaa sen ja mutisee katkerana jotain siitä, kuinka on hyvä olla vielä nuori ja hyvännäköinen. Tilassa kajahtaa pari terävää vihellystä ja jotkut hykertelevät ääneen minun ja esiintyjän välisestä kemiasta. Kuulostaa oudolta, kun näin hänet ensi kertaa joitakin minuutteja sitten, mutta pidinkin kyllä erityisesti siitä mitä näin. Jotkut tippejä antaneet ihmiset eivät kyllä voi estää tunnetta, että he haluaisivat rahansa takaisin, ja jotkut muut esiintyjään silmänsä iskeneet eivät voi estää katkeruutta. Ei ihmekään, kun on kyseessä tollane namu.

Huokaisin ja laskin katseeni takaisin koko esityksen ajaksi hylkäämääni juomaan, kun tanssija nappasi paitansa biisin päätyttyä ja hypähti alas alustalta. Se oli liian pian ohi. Päätän, että juon juomani pikkuhiljaa loppuun ja suuntaan sen jälkeen kotia kohti, koska muut esiintyjät eivät voi vetää vertoja äskeiselle. Minun ei tee edes mieli verrata, haluan pitää ehjän mielikuvan miehen hymystä niin pitkään kuin mahdollista.

Nimi: Jay

07.01.2018 23:52
Kaikki oli vain paljon pelottavampaa heti, kun näin Baekhyunin siinä lattialla. Murtuneena ja itkemässä, ihan verisenä. Olin jo pari päivää miettinyt itseni siihen tilaan ja vaikka minua oli ahdistanut jo hirveästi jotkin tilanteista, niin osasin kuvitella itseni poraamaan lattialle verisenä. En ollut vielä kertaakaan ajatellut, mitä tapahtuisi, jos joutuisin katsomaan jotakuta muuta siinä tilassa, ja että miten minun kuuluisi silloin toimia ja auttaa.
Hän onneksi kertoi minulle puhelinnumeron mihin sain soitettua ja pyydettyä auton, vaikka minun olikin vaikea selittää missä olimme. Käteni tärisi, samoin ääneni, mutta se nyt tuskin oli ihme, kun huomioitiin tilanne. Kunhan puhelu loppui, laskin käteni, kännykkää puristaen, ja tuijotin toisen ohi seinän ja lattian rajaa. Hetkeksi tuli hiljaista yritin muistella miten hengitetään.
Hiljaisuuden kuitenkin rikkoi Baekhyunin sanat, kun hän totesi tämän olevan syy, miksi minun olisi pitänyt jatkaa ihan laillisilla poluilla. Purin alahuultani edelleen sitä samaa pistettä tuijottaen ja nyökkäsin pienesti. Teki mieli väittää vastaan, mutta ei minulla ollut siihen mitään puolustukseksi. Hän kyllä varmasti tiesi paremmin... Paljon paremmin.
"Ehkäpä niin", mumisin ja nyt käänsin sumuista katsetta ulko-ovia kohden, toivoen, että se saatanan auto tulisi pian. "Oon vaan tosi kyllästynyt siihen, että joudun tekeen kaiken kaikkien muiden eteen ja selviydyn siitä just ja just. Eikä sekään oo hyvä syy, mutta...." En edes keksinyt jatkoa. Hiljenin vain ja nieleskelin. Ajattelin kyllä jatkaa, sanoa jotain siitä miksi tämä oli oikeutettua, mutta kuulin auton jarruttavan pihassa ja olin jo pelästyä.
"Onko se toi?" kysyin ja sain nyökkäyksen varmistukseksi. Nousin seisomaan vähän vaikeasti ja hengitin syvään, ennen kuin autoin Baekhyunin lattialta pystyyn. Häntä tukien lähdin ovia kohti ja pian joku harteikas mies jo tuli meitä vastaan. Hän otti tukemisen hommakseen ja seurasin vain vähän arasti perässä autolle. Sain vain jonkun käsimerkin, ilmeisesti ohjasi, että takapenkki olisi minun paikkani ja avasin oven auton sisään astuen. Auto näytti liian kalliilta tahrittavaksi vereen, mutta se ei tuntunut olevan ongelma. Vedin vain oven kiinni ja istuin paikallani, aivan paikallani ja yritin olla valmiina, jos minulta vaadittaisiin jotain.

Nimi: Chen

04.01.2018 00:07
Chen ei ollut puhunut enää Taehyungille koko sinä aikana, kun Isidora oli saapunut paikalle. Chen oli kaikessa välinpitämättömyydessään vain jatkanut viinin siemailua, valmistellut itseään mukavaan tilaan, jossa keskustelut onnistuisivat sutjakammin, eivätkä veisi liikaa turhaa aikaa.
Isidora saapui kuitenkin nopeasti, oletettavaahan se oli, jos hänellä oli aikataulussaan tyhjää tilaa mafian tehtäviltä. Chenin tummat silmät katsoivat naista tarkkaavaisesti, olemusta, joka puhkui energiaa, mutta ehkä hitusen jotain epävarmuutta, tai muuta vastaavaa, mutta eihän se ihmekään ollut; Cheniä ei kannattanut ottaa täysin kevyin mielin. Näin pitkälle kasinon tiloihin hän kutsui vain, jos oli asiaa.
Tervehti Isidoraa nopeahkosti, ja odottaen Isidoran avaavan keskustelun. Mies oli jo puhelussa maininnut uuden vahvistuksen, joten Isiodran täytyi tietää jo nyt, mistä oli kyse, tarkkaillessaan nuorta Taehyungia. Nuorta, niin nuorta tähän, mutta Chen ei välittänyt.

"Hän on Kim Taehyung", Chen vastaa yksinkertaisesti Isidoran ensimmäiseen kysymykseen. Toinen kysymys tuleekin heti perään, ja Chenin huulet kaartuvat sivuista ylöspäin hänen yleisimpään virneeseen, kun hän siirtää katseensa kunnolla kauniiseen naiseen toimistossaan.
"Ei kauaakaan aikaa, kun sekä Lucky Ones että Monsters lähtivät jahtaamaan tietynlaista sopimusta. Kyseessä oli juhlat, olet varmasti kuullut tapauksesta", Chen kertoo olettaen Isidoran tietävän täten tilanteen lopputuloksen. "Joka tapauksessa, edessäsi seisoo tämän kyseisen liikemiehen ainoa lapsi. valmiina liittymään teihin", Chenin katse ikään kuin synkkenee, se lähettää ääneen sanomattomat lauseet Isidoralle. Poikaa voisi käyttää kiristyksenä, hän olisi oiva ase ja hihassa piileskelevä ässä Monsterseille. Chen ei ollut puolueellinen, mutta pojan siirtäminen Lucky Oneseille olisi vain asettanut heidät parempaan asemaan. Peliä täytyy tasoittaa, ja Chen piti pelinappuloiden hallitsemisesta.

"Ajattelin sinun olevan paras yksilö ottamaan hänet johtoosi. Joudut käyttämään kaiken energiasi hänen hallitsemiseensa, joten... Onnea matkaan", Chenin kasvot vääntyivät naljailevaan hymyyn, kuin helpottuneena, että ylienerginen poika ei olisi enää hänen kontollaan. Noin kärsimätöntä nuorta mies ei olisi jaksanut enää hetkeäkään kauempaa, hän oli tottunut omaan rauhaan omalla kasinollaan päivisin, eikä seinillä hyppivä keskenkasvuinen auttaisi mustahiuksisen oloa omaan rauhaan liittyen.

Nimi: Baekhyun

30.11.2017 20:59
En minä olettanut, että jäisin edes henkiin. Henkeä pidättäen olin odottanut sitä luotia, joka osuisi taas, osuisi niin kriittiseen kohtaan, että sen jälkeen olisin oikeasti ruumis, enkä vain yrittäisi teeskennellä.
En tiennyt, mitä hiljaisuus merkitsi. Merkitsikö se sitä, että toinen oli lopettanut, vai merkitsisikö se sitä, että minuun oli osunut, mutta olisin kuollut niin nopeasti etten tuntisi sitä? En tiennyt, mutta halusin tietää, hiljaisuus jatkui, en uskaltanut vieläkään hengittää, oltiinko tässä enää elossa vai jo kuollut--
Elossa, minä olen elossa, elossa, en kuollut, kipu nimittäin tuntui edelleen jalassa ja kädessä, kun minut käännetään, kun minua halataan, katson eteenpäin tyhjästi, onko se jo ohi, onko se ohi? Ajatukseni kulkevat noidankehää, jaksan tuskin reagoida, kun Jay vetää minut tkaisin rakennukseen sisälle, asettaa minut seinää vasten. Verta on lattialla, sitä on hissin edessä, vaatteeni eivät varmaan puhdistuisi pesussa enää täysin.
Hiljaisuus on taas läsnä, mutta hissin hilainen surina pitää minut vielä ajan tasalla, että olen elossa, olen täällä, en ole kuollut, ja se on mitä luultavimmin ohi kokonaan. Silti minua pelottaa, kädet tärisevät, kun ne yrittävät painaa tiukasti jalan haavaa vasten, hengitys värisee, sydän jyskyttää kuin viimeistä päivää, joka tämä melkein oli jo ollut.

Hiljaisuuden jälkeen Jay kysyy kysymyksen, johon en tiedä vastausta, nostan katseeni häneen, joka näyttää niin pelästyneeltä ja niin pieneltä. Lapselta, jolle ei todellakaan kuuluisi antaa asetta. Sanoi hän mitä vain, mutta ei hän kuulunut näihin hommiin. Hänen ei tulisi yrittää pitää siskostaan huolta näin, se on niin väärin. Nielaisin hiljaa ja laskin taas katseeni, toin toisen käteni kasvoille pyyhkimään poskilla olevat kyyneleet pois. Se oli ohi, ei ollut enää syytä itkeä.
Silti kyyneleet jatkoivat virtaamistaan.
"En tiedä"; vastasin rehellisesti, ajatukset täynnä pelkoa ja varautuneisuutta, kun yritin vakuuttaa itselleni, että vaara on ohi, ei ole enää syytä huolestua. "Soitetaan Monsterin 'lääkärille'. Onhan sulla puhelin mukana?" kysyin, pakotin itseni ajattelemaan järkevästi, olihan sitä pakko, en voisi jättää Jayta pohtimaan seuraavaa itsekseen. "Kerron sulle numeron, soitat ja pyydät jonkun hakemaan täältä autolla. En.. pysty kävelemään", selitin mahdollisimman rauhallisesti, yrittämättä kuulostaa sen enempää itkuiselta tai paniikinomaiselta, kuin olin, se ei auttaisi tilanteessa mitään. Minun oli pakko pysyä järjissäni, muuten emme varmaan edes selviäisi pois täältä, ei Jay vain tietäisi mitä tehdä, ei ollut tutut toimintatapojen kanssa.

Hetken päästä Jay oli jo soittanut, yrittänyt parhaansa mukaan kertoa olinpaikastamme, niin joku tiesi tulla hakemaan meidät. Toivottavasti tulisi pian, sillä hetkellä millä hyvänsä aulaan voisi saapua joku, nähdä kaikki veriset jäljet, ja minut, kaksi luodinreikää kehossa, täristen seinää vasten käytävllä, ilman aikeita soittaa hätänumeroon. Poliisit olisivat täällä nopeasti, kadut kuhisivat niitä näinä vuosina, epätoivoisesti yritellen jatkaa taistoa ammattirikollisia vastaan, aina vain enemmän häviten.
"Tämän takia en halunnut, että pyrkisit mukaan näihin hommiin. Olisi ollut parempi, jos olsiit lähtenyt hankkimaan rahaa laillisin tavoin", puhuin hiljaa, sillä hiljaisuus vaivasi, en pitänyt siitä, oli pakko sanoa jotain. Ja se oli totuus, tämä oli kamalaa hommaa, josta haluaisi paeta, mutta sitten kun on jo näin syvällä niin kuin minä, siitä tulee mahdotonta, jos pakoa yrittäisi, minut löydettäisiin kuitenkin, tapettaisiin alta aikayksikön. Se oli vain pakko jatkaa, kun sen on aloittanut.
"Ei tämä ole sen rahan arvoista."

Nimi: Lucretzio

22.11.2017 16:34
Olin odottanut katolla jo hyvän aikaa ja aloin pikkuhiljaa kyllästyä. Ketään ei kuulunut ei näkynyt...toivoin, että jos Baek oli tulossa ulos hän olisi tulossa nopeasti. En aikonut käyttää tuntia kauempaa tähän. Olin väsynyt ja puolinukuksissa.
Olin jo vähällä luovuttaa, mutta silloin se tapahtui. Sisälläni ryöpsähti veri ja valmistauduin niin fyysisesti kuin henkisestikkin päättämään miehen päivät näille minuuteille. Ainakin yrittäisin tehdä sen.

Tuijotin makaavaa ruumista, jota en nähnyt ihan kunnolla, mutta sen verran hyvin että pystyin erottamaan hänen olevan ihan paikallaan. Tuijotin sitä pitkään, ainakin muutamien minuuttien ajan, enenkuin työnsin aseeni takaisin sinne mistä olin sen ottanut kaiken tämän seikkailun alussa. Nousin ylös ja vedin henkeä. Nyt uskoin miehen kuolleen...tai niin ainakin halusin uskoa ja niin myös raportoisin kapteenilleni. Olin yrittänyt parhaani ja jos mies ei kumminkaan olisi kuollut, esittäisi vain, niin se oli hänen pelastuksensa. Kävelin katon poikki ja aloitin matkan päämajalle vaihtaakseni vaatteeni ja mennäkseni kotiin. Jätin ruumiin, ehkä vielä hengestä pihisevän uhrini taakseni. Jos hän ei kuollut ollut niin varmasti peloissaan, ehkä traumatisoitunut, mutta ennenkaikkea vahingoittunut.

Kävelin ripeästi kohti asuntoani. Kun olin saapunut päämajalleni olin vaihtanut vaatteeni ja lähtenyt pikaisesti ulos. Olin nähnyt vielä muutaman työtoverini, mutta mitään tervehdystä suurempaa ei ollut syntynyt. En ollut kuitenkaan riisunut kaikkia aseitani. Olin jättänyt toisen piiloterän ranteeseeni ihan vain tunteakseni oloni turvalliseksi. Ei voinut ikinä tietää mitä tapahtuisi, eikä koskaan voinut olla liian varovainen. Ei koskaan. Jopa saapuessani asunnolleni käytin hissiä päästäkseni nopeammin ja pujahdin sisään yhtänopeasti. Suljettuani oven takanani huokaisin ja nojauduin seinään. Nojasin siihen niin pitkään, kunnes tunsin itswni rennoksi. Riisuin päällysvaatteitani ja pukeuduin rentoihin vaatteisiin. Vilkaisin konetta. Se raportti...ajatus ei houkutellut vielä, joten päätin siirtää sen huomiseen.

Asetuin mukavaan sänkyyni ja vedin peiton korvilleni. Painoin pääni tyynyyni ja vedin raikasta ilmaa sisään. Olin rento, eikä mikään saisi minua nyt poistumaan tästä palatsista mitä sånkyni oli kaiken kokemani jälkeen. Sulji silmäni ja vaivuin rauhallisen pehmeään uneen.

©2018 [ EX'ACT ] - suntuubi.com