Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

itse peli

Täällä tapahtuu itse pelimme. Pelatessa, kirjoittakaa vieraskirjan Nimi-kohtaan hahmonne nimi ja roolauksen alkuun paikka, jossa hän on. Näin pysymme kärryillä, missäpäin Manhattania hahmot liikkuvat!

Roolaus tapahtuu minä- tai hän-muodossa. Päätätte itse. Muistakaa tämä myös lukiessa toisten roolauksia, kaikki eivät välttämättä pelaa samassa muodossa! Pitäkää hauskaa!

 

Hahaa, koska ylläpitäjänne rakastaa chatteja sivuilla ja juttelua pelaajien kanssa, niin tekaisinpas meille tähän chattiboksin!

 

Playlist

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >> 

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on seitsemän plus yksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: pixeli

07.10.2017 20:37
Viimein olin saanut jätettyä lörpöttelyn sikseen ja annoin nyt aseeni puhua puolestani. Se olikin kaikin verroin tehokkaampaa. Kohteeni ei kuitenkaan näyttänyt haluavan käyttävän omaa asettaan tai sitten hän oli tällä hetkellä aivan liian peloissaan ja paniikissa voidakseen käyttää sitä. No oli miten oli, itse olin aika tyyni ja pelkästään vain onnellinen siitä. En voinut kumminkaan olla tuntematta, jossain sisimmässäni, syvällä, lukittuna ja unohdettuna, tulvahduksen sääliä tuota miestä kohtaan. Hän oli varmasti paniikissa ja kauhuissaan, saisi varmaan traumat tai jotain. Karistin kuitenkin säälin tulvahduksen takaisin pimeyden syövereihin ja vedin kasvoilleni viileän, välinpitämättömän ilmeen. Keskistyin täydellisesti asunnon tapahtumiin.

Pakko kyllä myöntää, että kolmannen henkilön pelmahtaminen paikalle oli aiheuttanut hetken kesätävän shokkitilan. En ollut odottanut kenenkään tunkeutuvan miehen asuntoon, vaikka olisihan siihenkin pitönyt valmistautua, ainakin henkisesti. No, tämä Jayksi esittäytynyt henkilö ei kumminkaan tiennyt mitään mitä hänen, ilmeisimmin tuttavansa asunnossa tapahtui juuri nyt. Ehkä, hän ei edes olisi halunnut tietää mitään. Ainakaan itse en hänen tilassaan olisi. Uskoin Jayn olevan yhtälailla paniikissa tai ainakim jonkinlaisessa sekavassa olotilassa. Hänelle eie kuitenkaan sääliä herunut. Ja vaikka henkilön pelmahtaminen paikalle ei ollut ollut kauhean hyvä asia, oli siitä löytynyt jotain hyviäkin puolia. Hän ei nimittäin liikkunut eteisen suunnalta minnekkään eikä muutenkaan häirinnyt keksittymistäni tai työni tekemistä.

Ihmettelin miksi en ollut tehnyt tätä jo minuutteja sitten. Kaikki olisi jo ehkä ohi, vain ehkä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tunsin pääseväni asian ytimeen. Ase kädessäni tuntui sulautuvan siihen ja laukaukset olivat musiikkia korvilleni. Näkyvyys oli huono, joten päättelin äänistä kohteeni lähtevän pakoon, tavoitteenaan varmaan päästä ulos, ulos asunnosta, jonnekin turvaan. Hymähdin, yrittäköön vain. Sitten lähdin itsekkin etenemään asunnossa. Se oli hieman hankalaa ja olin vähälä törmätä johonkin esineeseen. Muutaman laukaisu lisää ja pian, pian pimeydestä kuitenkin kuului ihanasti kuuloa hivelevä ääni. Parkaisu, se ihana ääni, se kertoi luodin osuneen. Täydellistä. Etenin asunnossa mleko rivakkaa tahtia ja yritin nähdä jotain liikettä tai selkeitä äärirajoja. Se oli kuitenkin melko mahdotonta ja toisinaan säpsähdin jotakin huonekalua. Kuulin kokoajan pientä valitusta, joka ei kylläköän ollut ihme. Valittaisin varmasti itsekkin jos minua ammuttaisiin, hiljaisemmin vain. Yritin myös päätellä mihin kohtaan olin osunut. Se ei voinut osua päähän, koska kohteeni ei olisi voinut silloin liikkua, hän olisi varmasti kuollut. Arvelin sen taas osuneen vain käteen tai jalkaan, sinänsö pettymys, vaikka en aikonutkaan vielä luovuttaa. Ja mitehköhän se toinen oli suhtautunut tähän? Tuskin riemumielin. Hän oli varmaan sitö mieltä että pitäisi häipyä ja vähän nopeasti sittenkin tai....tai ei mitään, hänen tunteensa ja muut olivat toissijaisia, eivät lainkaan tärkeitä.

Ja sitten ikuisuudelta kestävä takaa-ajo ja toisten pakomatka näyttivät johtavan ulos asunnosta. Kaskikko pakeni ulos ovesta pillastuneiden hevosten tavoin. Olin juuri syöksymässä heidän peräänsä, kun astuin jätettyjen vaatteiden päälle. Meni pieni hetki ennen kuin tajusin tilanteen ja käännyin vaatteiden suuntaan. Ammuin niihin kiukispäissäni pari luotia ja sitten jatkoin matkaani. Kuulin ääniä, tajusin kaksikon livahtaneen hissiin. Syöksähdin mistään välittämättä ulos asunnosta ja ammuin alas menevän hissin perään. Sen jälkeen tajusin olevani keskellä rappukäytävää, aseet käsissäni ja työvaatteet päälläni, ei hyvä yhdistelmä. Syöksyin siis nopeasti asuntoon ja paiskasin oven kiinni. Räpsäytin valot päälle ja tarkastelin muutaman sekunnin ajan asuntoa, kunnes lähdin rynnistämään aukinaista ikkunaa kohti, sitä mistä olin tullut sisään. Aivoissani oli jo täydellinen suunnitelma. Saavuin ikkunan luo ja katsoin alas, sitten ylös, jos onnetar olisi nyt puolellani voisij jopa onnistuakkin.

Ponnistus ja olin talon katolla. Hengähdin hetken ja lähdin etenemään melko rivakkaa tahtia katon reunaa kohti. Silloin tällöin väläytin sekunnin ajaksi puhelimestani valoa, koska ajatus tipahtaa katolta alas ei järin houkutellut. Saavuin sen yhdelle reunista ja kurkkasin alas. Näky oli juuri oikea. Jos kaksikko tulisi ulos he olisivat suoraan alapuolleni, jolloin ampuisin häntä heti aikailematta enenpää, paikka oli siis erinomainen. Asetuin matalaksi, valmistelin aseeni ja ryhdyin odottamaan. Päässäni kävi ajatus, että entös jos kohteeni ei aikonutkaan tulla ulos, koska mitä ideää siinä olisi? En kuitenkaan keksinyt parempaa tapaa saada ampua häntä vielä kerran, jotta en itse jäisi kiinni. Rappukäytävissä olisi liian vaarallsta päivystää, en siis pystynyt menemään taloon sisälle, sillä kuka tahansa asukkaista saattoi tulla sisään tai paikalle minä hetkenä hyvänsä. Eikä minulla ollut varaa jäädä kiinni. Jäin siis odottamaan katolle ja yritin siltikin keksiä jonkun toimivan suunnitelman, vaikka uskoin etten keksisi.

Nimi: Jay

01.10.2017 04:17
Minä en ehtinyt kauaa miettiä sitä mitä asunnossa tapahtui ja kenen kanssa Baekhyun iltaansa vietti. Minulle vieras ääni puhui, sanoi jotain sellaista mitä en ymmärtänyt, koska en tiennyt kontekstia. Tosin, sitäkään minun ei tarvinnut kauaa miettiä, kun tämä vieraan äänen omaava henkilö toiselta puolelta huonetta alkoi ampumaan. Yllättävän nopeilla reflekseilläni peruutin takaisin eteisen oven raosta lähemmäs ovea ja puku kenkineen tipahti käsistäni lattialle. Olin valmiina häipymään sillä sekunnilla pakoon luoteja, mielessäni ei edes käynyt se, että minua saatettaisiin tarvita täällä apuun. Niinpä olin ehtinyt ottamaan jo pari takaperin askelta kohti ovea, kun Baekhyun raahasi itsensä hyvin kituvan näköisenä eteisen puolelle ja tarttui minuun kovin aggressiivisesti. Minusta tuntui, että minun olisi pitänyt olla hyvä ihminen ja raahata hänet ulos asunnosta, mutta se tapahtui toisinpäin. Vaikka häneen oli osuttu ja hän näytti kuolevalta eläimeltä, en silti viitsinyt laittaa vastaan, koska hän aika varmasti silti jaksaisi valittaa.
Niinpä minun tavarani jäi uudestaan asuntoon, mutta olin sentään lainatun puvun saanut palautettua. Jotain positiivista kai siinäkin, että satuin osumaan näin absurdin tilanteen keskelle. Tosin en tiennyt mitä absurdi tilanne koski, että miksi tätä jätkää yritettiin tappaa hänen omassa asunnossaan ylipäätään. Silti se oli minun tuuriani, että onnistuin tulemaan palauttamaan pukua juuri sillä hetkellä, kun joku päättää alkaa tulittamaan. Elämässäni ei kyllä ole tapahtunut moneenkaan otteeseen mitään sellaista, muuta kuin tässä parin päivän aikana ihmiset olivat joo ammuskelleet, mutta olin tästä mafia jutustakin niin naurettavan ulkona, että olin yksi suuri vitsi. Tai pieni vitsi. Ihan sama.
Pääsimme hissiin ja Baekhyun hakkasi hissin nappeja ja vilkuili asuntonsa ovelle. Häntä ei oltu lähdetty seuraamaan vielä, mutta se toki olisi vain ajan kysymys, että koska ampuja ilmestyisi rappukäytävään. Pako aikaisempaa puumanaista tuntui nyt paljon pienemmältä ongelmalta. ‘Meidän on päästävä pois’, hän sanoi ja minä nyökin siihen vastaukseksi. Ovet alkoivat sulkeutumaan ja pystyin kääntymään katsomaan Baekhyunia asunnon oven sijasta. Sydämeni hakkasi kovaa, kyllä, mutta eniten olin vain hämmentynyt tilanteesta, en erityisen pelästynyt. Veri, toisen kipu tai valittaminen ei mikään niinkään häirinnyt minua, enemmänkin säälitti. Johtui varmaan siitä, että näin siskoni samankaltaisissa tiloissa, vaikka tosin häntä ei ikinä oltu ammuttu.
Siinä vaiheessa, kun käteeni taas kerran iskettiin ase, alkoi minunkin huoleni kasvamaan. Se jotenkin vakavoitti minun tilannettani 110%, että minulle luotettiin ase. Uudestaan vain nyökin toisen sanoille ja katsoin hetken kapinetta käsissäni. Hänen kuitenkin oli pakko jatkaa jotain “henkensä riskeeramisesta, koska luovutti minulle aseen”, joka sai minut pyörittelemään silmiäni, vaikka ei hän paskaakaan puhunut. “Sä näytätkin olevan muutenkin tosi hyvässä kunnossa tällä hetkellä”, mutisin hänelle hermostuneesti ja katsoin hissin ovia odottavasti, sormet kiertynyt tiukasti pistoolikahvan ympärille. “Selviitkö sä? Mihin ollaan menossa?” jatkoin kuitenkin paljon kiltimmältä, huolestuneella ja ehkä vähän sillä säälivälläkin äänellä.
“Mitä niinkun ylipäätään tapahtui?” päätin vielä jatkaa kysymyksiä, sen hetken aikaa, kun meillä oli aikaa hississä. Katseeni pysyi Baekhyunissa hetken, mutta kääntyi sitten takaisin oven suuntaan, koska minua ei suuremmin huvittanut katsella hänen runneltua ruumistaan. Ei niinkään ollut minun ongelmani, että häneen oli osuttu. Hän kyllä näytti muutenkin huonolta, mutta en ehtinyt keskittää huomiotani siihenkään liikaa, sillä yritin vain saada tärisevät raajani rauhoittumaan. Inhosin aseen painoa käsissäni ja sitä vastuuta minkä siitä sain, vaikka en edes tiennyt mitä oli tapahtumassa. Oliko joku seuraamassa alas, tai odottamassa siellä? Joku joka varmaan osaisi käyttää aseita ainakin vähän paremmin kuin minä, jonka piti puolustaa itseäni ja toista henkeä, jos tilanne vaatii.

Nimi: Taeyong

29.09.2017 23:25
Chanyeolin ilme ei näyttänyt valmiiksikaan hyvältä, mutta kerrottuani asiani se synkistyi entisestään. Hänen nuoret mutta miehekkään kulmikkaat kasvonsa tuntuivat ikääntyvän parissa sekunnissa vuosilla, kun hänen suunsa painui kireäksi viivaksi ja kulmien väliin tuli ryppyjä.

Syvälle kulmien alle painuneet silmät valpastuivat, kun käänsin puhelimeni näytön häneen päin. Tutkin hänen kasvojaan, mutta en saanut selvää hänen ajatuksistaan. En minä ainakaan tätä odottanut, kun näytän hänelle kuvan siitä miehestä, joka ensinnäkin ampui häntä jalkaan ja on sen jälkeen ollut oikea kiusankappale hänelle. Onko Chanyeol joku masokisti? Mieleeni tulvii kohtauksia, jotka todistin omin silmin, kun Baekhyun ja Chanyeol vetivät sanaharkkaa tai ryhtyivät väkivaltaisiksi. Heidän välinen kiusoittelunsa ja ilkkumisensa sai minut ihmettelemään heidän kemiaansa. Työnnän merkityksettömiltä tuntuvat ajatukseni pois mielestä, kun Chanyeol sanoo;

"Jos olisin järkevä, käskisin tapattaa sinut nyt. Et ainoastaan vuotanut tietoja jotka saattavat olla meille kohtalokkaita, vaan osoitit myös aseesi kapteeniasi kohti - jotain, mitä tässä maailmassa ei ihan niin vain unohdeta", En oikein tiennyt, miten siihen pitäisi reagoida. Minun varmaan olisi pitänyt olla kauhuissani, mutta ehkä jäädyin vain niin pahasti, ettei minun onneksi tarvinnut ruveta sitä kauhistelemaan sillä hetkellä. Mieleni teki selittää itseäni, että minä vain yritin kääntää kaiken parhain päin, että minä vain yritin saada Chanyeolin ja ennen kaikkea itseni elävänä ja paljastamattomana ulos sieltä hemmetin vessasta, mutta parempi vain, että pidän suuni kiinni. Selittelystähän se vain enemmän suuttuisi. Lasken taas katseeni, kun Chanyeolin silmät katsovat omiini ja tuntuvat katsovan suoraan sisään ajatuksiini.

Chanyeol päästää ankaran olemuksensa huokauksella ja päättää, että pääsen kentälle. Päästän ulos henkäyksen, jota en ollut tajunnut pidätteleväni. En päästä itseäni ajattelemaan muuta kuin sitä, että vältyin toimistotöiltä. En päästä itseäni ajattelemaan, mitä Chanyeol tarkoitti rangaistuksella, jolta vältyin.

”Kirjoitan ne ylös heti, lainaan jonkun toimistolaisen tietokonetta”, riennän sanomaan. Olen jo kääntymässä, kun Chanyeol käskee lähettää sen kuvan hänelle. Tai, se ei kyllä kuulostanut käskyltä. Se kuulosti jokseenkin vastahakoiselta, mutta miksi hän muka olisi sanonut lähettää kuvan, jota ei halua. Ehdin jo ajatella, että hän ei välittänyt asiasta ollenkaan. Vaivaudun taas hänen terävästä katseestaan, joka ei takaisin tuijottamisesta huolimatta paljasta hänen ajatuksiaan, joten suuntaan ovelle ja hädin tuskin muistan kiittää ja sanoa lähettäväni kuvan astuessani ulos.

Nimi: Baekhyun

21.09.2017 19:49
Syy sille, ettei muka hänen lähettäjänsä itse ollut tullut minua tappamaan, oli hänen puhtautensa minun saastaisuuttani vastaan. EIhän tuollaisesta pitäisi ottaa nokkiinsa, mutta kyllä se jotain kolautti, nielaisin ja pysyin hiljaa. Niinkö asia oli? Olinhan minä saasta, yksi pahimpia, mutta ei ihminen, joka lähettää toisen perään palkkamurhaajan mikään puhtain olisi. Tässä maailmassa olemme kaikki saastoja, eikä sen pitäisi olla tekosyynä sille, että lähettää jonkun muun hoitamaan likaiset hommansa.
Tuntuu se silti pahalta kuulla, että olen saasta, se on vielä voimakas sana. KUvaa minua silti varmaan paremmin, kuin mikään muu sana.
Mutta en aikonut olla uhri, ei, en aio olla hänen uhrinsa, sillä vielä itse kävelen hänen työantajansa eteen ja kerron, kuinka saasta hän on, kuinka pelkuri hän on. Kerron, kuinka minun perääni ei vain lähetetä jotakin satunnaista teiniä. Ei, olin paljon arvokkaampi. Olin saastaa, mutta olinpahan arvokasta saastaa.

Havahduin kuitenkin nopeasti ajatuksistani, sillä pian asunnossa oli jo kolmas, ei ei ei, kuka siellä oli, kuka oli astunut sisään, kuka oli asettanut eteiseen valot päälle? Kylmänhiki valui selkää pitkin yhä jäätävämpänä, silmät olivat rutikuivat, kun niitä ei huomannut räpäyttää edes silloin tällöin, lihaksiin sattui jo nyt jatkuva jännite.
Sitten kuuluu tuttu ääni, ilma karkaa keuhkoista ja lihakset tärisevät, niihin sattui edelleen, pelko ei vain loppunut. Onneksi se oli vain Jay, Jay, joka oli minun puolellani ja tuskin yrittäisi tappaa minua, tuskin. Tuskin. Eihän kehenkään voinut luottaa, mutta Jayn astellessa vähän peremmälle, jolloin jo erotin nuoret kasvot hämärästä, hän ei näyttänyt siltä, että aikeenaan olisi murhata minut. Toisin kuin toisella vieraallani asunnossani.

Siitä aikeesta puheen ollen, pieni valo välähti silmissäni, ja sitten niin tuttu, ahdostavan tuttu ääni, laukauksen ääni täytti asunnon. Olisi vain ajan kysymys milloin hän osuisi, aloin epätoivoisesti juoksemaan kohti eteistä, kohti ovea. Toinen käsi pitelee kiinni aiemmasta ampumahaavasta, veri tahrii jo sormetkin kankaan läpi. Onneksi hän ei osunut pahemmin--
Laukaus, osuma, parkaisu.
Melkein kaadun, kun reittä viiltää kipu, kyyneleet nousevat silmiin ja sumentavat näkökentän. Jalka ei toimi, vaikka kuinka yritän, ei astu samalla tavalla, ei toimi niin kuin pitäisi, raahautuu mukana ja pettää alta, kun asettaa liikaa painoa. Jalka tärisee, ja lämmin neste valuu housujen alla alaspäin, nilkkaan saakka, verta on liikaa, aivan liikaa. Sitä on käsissä, nyt jalassakin, ja se hidastaa, pakokauhun tunne valtaa kehon, kehon, jota sattuu niin paljon. Kaksi luotia olivat ehtineet osua, aiempi vain viiltää nahan auki, mutta tämä osui syvemmälle, reiteen sattui, sattui niin paljon, että kyyneleet eivät vähentyneet, äänestä kuului kivusta johtuvia parkaisuja. Mutta pakoon olisi päästävä, ennen kuin äpärä ampuisi lisää ja osuisi viimein sinne, mihin kuuluisi.

Räpiköidessäni itseni eteenpäin asunnossa, antamatta kivun pysäyttää minua, vaikkakin vaikeroin sen takia jokaisen skeuntin ajan, tartuin matkala tiukasti Jaysta kiinni, repien häntä mukaani nopeassa vauhdissani kohti ovea. En aikonut jättää Jayta tänne, vaikka olisihan hän oiva hidaste. Ehkä Jay tajuaisi estellä ja tapella vastaan, vaikkei siinä onnistuisi, tai olisi hetken maalitauluna palkkamurhaajalle asunnossani.
Päässä kuitenkin oli vain pako, pako, pako, eikä siihen kuulunut Jayn heittäminen uhriksi itseni sijasta. Ehkä omatunnostani oli vielä sen verran jäljellä, että ajatus Jayn jättämisestä tänne aseitta tuntui kamalalta. Ehkä halusin vain todistaa, etten ole niin saasta.
Käytävälle päästessäni paiskasin oven kiinni, juosten epätasaisin askelein, kaatuen lähes jokaisella askeleella, kohteenani hissi. Portaita en pystyisi kulkemaan tällä jalalla, en kumpaankaan suuntaan. Läimäisen hissinappulaa, nyt on kiire, kiire, kiire, kilahdus, hissi olikin ollut vain kerroksen päässä. Survon itseni ovista sisään, nyrkkini edelleen puristuneena Jayn paidan hihan ympärillä.
"Meidän on päästävä pois", heikolla kivun säestämällä äänellä totean itsestäänselvyyden, pää kääntyillen nopeasti puolelta toiselle, kun painan ensimmäisen kerroksen nappia ja alan rämpyttämään seuraavaa nappia, joka saisi hissin ovet sulkeutumaan nopeammin. En tiennyt, jahtaisiko teini minua asuntoni ulkopuolelle, se olisi aika huono homma hänelle jäädä tuon näköisenä rappukäytävällä kiinni. Sulkeutukaa jo, sulkeutukaa jo, niskaa särki pään nopea riuhtominen napin ja hitaasti sulkeutuvien ovien välillä.

Ovet olivat kuitenkin jo sulkeutumassa, joten ojensin Jaylla tärisevällä kädellä aseen, joka oli ollut tiukassa puristuksessani jo jonkin aikaa, metalli ei tuntuisi kylmältä Jayn käsiä vasten, se olisi lämmin ja pinta liukkaahko hiestä.
"Jos näät sitä, ammu", oli yksikertainen ohjeeni toiselle. Toivon, että tällä kertaa hän mahdollisesti osaisi käyttää asetta, jos tarvetta olisi.
"Toivottavasti se ei enää ilmesty mistään. En halua, että riskeeraan henkeni senkin takia, että luovutan sulle taas aseen."

Nimi: Chanyeol

16.09.2017 22:06
Pyöritin papereita kädessäni, allekirjoitin, luin uudelleen ja pinosin. Numerot ja kirjaimet alkoivat jo pyöriä ja vaihtaa paikkojaan, sillä en saanut ajatuksiani irti Baekhyunista. Tai pikemminkin siitä, mitä laitoin hänen peräänsä. Se oli typerää, niinhän? Uhrata ajatuksia jollekin joka tahtoi minut yhtä paljon kuolleeksi kuin minä tahdoin hänet. Kaiken lisäksi aloin jo tuntea jyskyttävän migreenin tekevän tuloaan, kaikki vain sen yhden ihmisen takia. Päästin pitkän, tuskallisen huokauksen ja lysähdin penkkiini. Sormeni painautuivat otsalleni ja suljin silmäni. Halusin vain karkottaa kaikki ajatukset mielestäni, mutta se sai minut ajattelemaan niitä vain enemmän ja enemmän kunnes mieleni oli yksi sekainen kasa ajatuksia ajatuksien perään. Hitto.

Lähestyvien askeleiden ääni sai minut suoristumaan ja nostamaan katseeni ylös. Yllätyksekseni se oli Taeyong, joka tupsahti ovesta sisään ja selvitti kurkkuaan saadakseen huomioni. Kulmani kurtistuivat heti ja katsoin häntä kysyvästi, mutta sitten miehen suustaan päästämät sanat saivat minut pysähtymään. En saanut ensiksi sanotuksi mitään. Taeyong ei pystynyt edes katsomaan minua silmiin, joka sai minut entistä ärsyyntyneemmäksi. Sitten hän kertoi joutuneensa vuotamaan tietoja, joka sai ilmeeni huomaamattakin kiristymään. Tietojen vuotaminen ei ollut koskaan hyvä, vaikka Taeyong sanoikin että ne eivät olleet järin merkittäviä tai tärkeitä tietoja, mutta vuotaminen tarkoitti aina, että vihollisella oli vähän enemmän valtaa käsissään. Sitten mies kaivoi puhelimen taskustaan ja näytti sen minulle, jonka ruudulle aukesi kuva Baekhyunista sidottuna johonkin mikä näytti vessakopin putkistolta. Sydämeni hakkasi hetkeksi nopeammin ja jäin tuijottamaan kuvaa, mutta sitten revin katseeni irti ja kovetin ilmeeni tutun opittuun neutraaliuuteen. Taeyong ei tiennyt lähettämästäni murhaajasta. Taeyong ei tiennyt että mitä luultavammin parin tunnin sisään ei olisi enää edes mitään millä kiristää sen kuvan avulla, sillä parin tunnin sisään ei olisi enää Baekhyunia.

Tajusin hänen kysyneen tehtävänantoa vasta kun istuuduin takaisin toimistotuolini pehmeää nojaa vasten. Nielaisin, mietin hetken mitä sanoisin ja nostin sitten katseeni Taeyongiin.
"Jos olisin järkevä, käskisin tapattaa sinut nyt. Et ainoastaan vuotanut tietoja jotka saattavat olla meille kohtalokkaita, vaan osoitit myös aseesi kapteeniasi kohti - jotain, mitä tässä maailmassa ei ihan niin vain unohdeta", sanoin jyrkästi, katse porautuen hänen silmiinsä. Olin hetken hiljaa, mutta sitten huokaisin ja annoin kovan olemukseni rentoutua hieman. "..Pääset kentälle. Vakoojaksi sinusta ei enää ole ja pelkkänä tyhjänpanttina oleminen olisi ihan turhaa. Kirjoita ne tiedot ylös, että pääsen vielä tänään järjestämään suunnitelmat uusiksi. Saat mennä mukaan kierroksille korjaamaan aiheuttamasi virheet, olkoon se riittävä rangaistus."

Sitten muistin Taeyongin näyttämän kuvan, ja pala juuttui hetkeksi kurkkuuni. En tiennyt mitä tehdä. Halusinko minä pitää tallessa jotakin sellaista? Minun olisi pitänyt olla iloinen siitä heikkouden tilasta johon Taeyong oli hänet saattanut, mutta en uskonut nauravani sille kuvalle enää tänä iltana. Olin jo hetken kieltäytymässä, mutta sitten nielaisin nopeasti ja katsoin terävästi takaisin Taeyongiin.
"Ja.. Voit lähettää sen kuvan minulle."

Nimi: Kinkku

16.09.2017 21:40
Taeyong on tosiaan Tenin kanssa tossa alla olevassa roolauksessa, Chanyeol ei liity siihen kohtaukseen mitenkään. Taeyong on oikeesti nykyhetkellä Chanyeolin kanssa Lucky Onen päämajassa. Päätettiin Miyoon kanssa roolata tolleen toisessa ajassa Taeyongilla ja Tenillä se miten ne tapas.

Nimi: Taeyong

15.09.2017 22:21
TOISESSA AJASSA, CHANYEOLIN KANSSA NYKYHETKESSÄ
Paikka oli sisältä avara, katto oli korkealla. Ekaksi ovelta tullessa tuli vastaan baaritiski vasenta seinustaa vasten, oikealla sohvia, ja edessäpäin strippaajien lava. Tila oli mielenkiintoisen muotoinen, ei suorakaiteen muotoinen kuten se olisi voinut olla, vaan siinä oli erilaisia syvennyksiä ja sisäänpäin työntyviä seiniä, joiden takana oli luultavasti vessaa, takahuonetta yms. Huoneesta näytti johtavan useita käytäviä ja ovia, joista pariin oli pääsy kielletty. Katosta kulkivat alas tangot ja ne päättyivät lattiasta nousevaan korokkeeseen, jolla oli miestanssijoita vähissä pukeissa, öljytyt kehot liikkuen välkkyvissä valoissa. Korokkeiden ympärille oli asetettu tuoleja. Mitähän siitäkin meinaisivat pomoni, jos tietäisivät minun viettävän aikaani homolla strippiclubilla. Enhän minä usein ole käynyt, mutta tiedän, että paikka on aina 11 jälkeen täynnä seksuaalisesti hyvin latautuneita miehiä, ja sitä minä tällä hetkellä tarvitsen. En ole kovin seksuaalinen ihminen, mutta kyllä sitä joskus minunlaisenikin tarvitsee. (; //tää on nii awkward pelastakaa mut taidan unohtaa Taeyongin ajatuksien kirjottamisen täst eteenpäi// Sitä paitsi, clubilla on kiva meno, silmänruokaa ja saan heittää kaiken esittämisen menemään ihan siten, miten lystään.

Astelin ensimmäisenä baaritiskille tilaamaan juotavaa. Sain hämmästyä totisesti, kun baarimikko jonka kanssa olin jutellut viime kerralla muisti minut, ainakin pärstäni perusteella. Päätin sanoa nimeni varmuuden vuoksi, ettei hänen tarvitsisi kysyä sitä. Hän teki viime visiitistäni todella hauskan, sen takia varmaan tulinkin uudestaan juuri tähän paikkaan. Hauskaa hänestä oli saada selville, että hän on oikeasti hetero ja vielä parisuhteessakin. Hän kyllä myönsi, että osa tanssijoista oli melko kuumia. Samaa mieltä, sitähän he ovat. Mitäs järkeä tässä muuten olisikaan? Juttelin hänen kanssaan aina niissä väleissä, kun hänen ei tarvinnut olla tekemässä kenellekään drinkkiä, ja katselin päälavalle päin tiskiltä. Ei odoteta, että annetaan tippejä, kun ei istu lavan vieressä kiinni. Kyllä sitä kerkeää, kun ilta on pidemmällä ja olen saanut tarpeeksi alkoholia systeemiini pitääkseni hauskaa.

Kyynärpääni nojasi baaritiskin kiiltäväksi käsiteltyyn puuhun, kun katselin lavalle. Paikka on yllättävän siisti ja hienon näköinen, ja selvästi suosittu, sillä porukkaa on jo nyt aika paljon. Lattialle ei ole turhaan laitettu mattoja, jotka keräävät kaiken maailman liat ja pöpöt, tällä hetkellä pinkkeinä välkkyvät tehostevalot elävöittävät tunnelmaa ja kaikki lavalla esiintyvät miehet tuntuvat osaavan hommansa. Eri ihonvärejä, jotkut karvaisempia, jotkut laihempia vaikkakin silti selvästi timmissä kunnossa, mutta yhteistä heillä oli se, että kaikki olivat jollain tasolla vetovoimaisia ja osasivat kaikki oivallisesti pyörittää persettään. He osasivat liikuttaa kehojaan niin, että hauikset, vatsalihakset, korkeat poskipäät, reidet, mitä kullakin oli, kimmelsivät valaistuksessa.

Kun laulu vaihtoi, pari tanssijaa palasi takahuoneisiin, kun taas yksi tuli alas muiden lattialla vaeltavien seuraksi viihdyttämään asiakkaita ja onkimaan korkeampia tippejä. Lava jäi toistaiseksi tyhjäksi, mutta musiikki jatkoi pyörimistään, kaipa tanssijat vaihtoivat vuoroja nyt. Pyysin tuttavuuttani täyttämään lasini ja hymyilin naamaltaan punehtuneelle miehelle, joka heitti vieressäni läppää, katsellen ympärilleen ihmisten reaktiota. Vaikka osa hänen jutuistaan eivät olleet huvittavia ollenkaan, hänen humalainen röhönaurunsa oli tarttuvaa. Se saattaisi kuitenkin muuttua ärsyttäväksi nopeasti, varsinkin, kun hädin tuskin tolpillaan pysyvä mies välillä läiskäisi käsivarttani tuttavallisesti, vaikka emme tunteneet olleenkaan ja välillä nojasi olkapäähäni.

Nimi: Lucretzio

11.09.2017 09:46
Pyöräytin silmiäni kohteeni sanoille. En ollut täällä vain huvinvuoksi ryttäämäässä hänen mattojaan ja ampumassa hänen huonekalujaan sohjoksi. En vain voinut lopettaa vaikka minua ei yhtään, ainakaan tämä keikka kiinnostanut. Muut kylläkin. Alku oli mennyt pieleen ja olimme vain kehitelleet keskustelun pystyyn, ikäänkuin olisin unohtanut oikean tehtäväni täällä.
"voi voi, et sinä ymmärrä, joten en edes selitä, säälin sinua" sanoin kylmästi, vaikka äänestä kuulsi selvästi ilkikurisuus ja sen, että vain laskettelin loruja. Oli totta, mies ei ymmärtäisi, joten en jaksanur edes selittää. Sitäpaitsi, olin jo päättänyt mitä tekisin. Heti kun saisin siihen tilaisuuden. Kohteeni saisi pitää varansa, mikäli ei välttämättä tahtonut luovuttaa päätänsä minun kynsiini. Siltä hän kyllä oli vaikuttanut.

Minua ärsytti, ärsytti suuresti se, että mies muistutteli, tai oli ainakin muistutellut pariin otteeseen, siitä etten ollut tarpeeksi hyvin valmistautunut. Aivan, kuin mies olisi toivonut jo kuolevansa tai olisi halunnut kuolla nopeasti. Hän ei tainnut tajuta, että olin ihminen en robotti, siksi siis erehtyväinen. En ollut se täydellinen, se joka ei tehnyt koskaan virheitä. Oli eriasia haluta olla sellainen, kuin olla sellainen. Kohteeni ei tosiaan osannut ajatella kovin pitkällle, vaikka niin luulisi -olihan mies monta kertaa tai no aika vähän mutta silti, maininnu olevani teini. Uskoin hänen siis myös tajuavan, että en aina jaksanut. Silti rakastin sillä tavalla työtäni, vaikka ruusuilla tanssimista se vähiten oli, ei aina, mutta yleensä.
Enkä tietenkään, en tietenkääään voinut kertoa työnantajani nimeä?! Jos minulta kysyttiin niin en aikonut kertoa, ainakaan helpolla. En ehkä ikinä. Jos jotain pitäisin salassa, niin sen nyt ainakin. Jälleen kerran päästin pitkän huokaisun miehen puhuessa. Eikö tästä aiheesta oltu juteltu jo tarpeeksi. Niin ainakin oli minun mielestäni. Kohteeni ei saisi tietää Chanin olevan lähettäjäni, mutta en ollut ihan sataprosenttisen varma kuinka hyvin saisin sen myös pysymään salassa. Tulevaisuutta en voinut tietää, piti vain arvata mitä tuleman piti.
"harmillista, kun et vieläkään tajua. Lähettäjäni on liian puhdas tappaakseen itse tuollaisen saastan" naurahdin huvittuneesti. Kohteeni tuntui olevan vähän liiankin paljon saanut lapsena sen mitä halusi vain sanojensa avulla, mutta minuun eivät tepsisi itkut, sanat tai anomiset. Kaikkein vähiten lahjonta. Paitsi jos lahjontaan kuuluisi tuon pään luovutus niin silloin ehkä.
"minä katsos hoidan nämä likaiset hommat, kirjaimellisesti likaiset. Kun taas sinä vaikutat jättäneen aivosi oven ulkopuolelle" hymähdin, luomavalla ja vaarallisella äänensävyllä. Eihän siinä olisi mitään ideaa jos mafioiden ja muiden pomot ja tärkeimmät henkilöt tungettaisiin luotisateeseen. Mies ei tuntunut tajuavan, että sotilaat ja muut olivat likaisia hommia varten ja ylemmät henkilöt tekivät päätöksiä. Asia ei vain tainnut mahtua kohteeni aivoihin, vaikka luulisi sen mahtuvan. Sivelin asettani toisella kädellä miettivänä ja nostin katseeni takaisin suuntaan missä oletin kohteeni olevan, vain oletin -en ollut täysin varma. Saisin sen kuitenkin selville. Olin valmistautunut, en vain tarpeeksi, mutta silti.

Miehen sanat olivat jälleen kerran aika huvittavia. Kohentelin huppuani ja kuuntelin. Erotin kaiken takaa, jonkun äänen -äänen jonka toivoin vain olevan jotain kuvitteellisia ääniä, jotka katoaisivat. Tämä ääni ei kuitenkaan kadonnut. Pian joku huusi, paremminkin kutsui Baekhyunia, arvaten se oli kohteeni nimi, koska ei se ainakaan omani ollut. Ja häntö kutsui ilmeisesti joku Jay niminen henkilö. Niinpä tietysti?! Oliko tuon Baekhyunin pakko ollut kutsua jotain yövieraita tänään asuntoonsa. No, en antanut sen häiritä. Suorittaisin hommani, vaikka asuntoon pyrähtäisi kunnon lauma ihmisiä ja pystyyn pistettäisiin kunnon bileet.
"hienoa että sinulla on joku todistamassa asuntosi tapahtumia" hymähdin melko neutraalilla äänellä, pahaenteisyys kuitenkin kuulsi vahvana -joten täysin neutraali ääni ei ollut.
"ja tottakai kuvittelin että tulisit tänne-" ensimmäinen lause oli sanottu ironiseen sävyyn, mutta seuraavasta kuulsivat taas pahaneteisyys ja vaarallisuus.
"valitettavasti, olen oma-aloitteinen. Sinun ei tarvotse tehdä mitään" sanoin sanat ja olin päättänyt aloittaa suunnitelmani.
Otin puhelimeni taskustani ja väläytin nopeasti sen taskulamppua miehen suuntaan. Erotin siinä hätäkässä vähän, mutta tarpeeksi selvittääkseni hänen olinpaikkansa. Heti valon jälkeen laitoin puhelimen taskuuni, kohotin aseeni ja laukaisin muutaman kerran. Pystyisin ampumaan, vaikka kuinka monta kertaa -ilman että kukaan kuulisi, tai ainalaan kiinnittäidi huomiota. En aikonut enää tuhlata aikaani turhanpäiväiseen jaaritteluun, joten siksi olinkin vastannut Baekhyunin kysymyksiin lyhyesti, uuden kysymystulvan välttämiseksi. Aikoisin ampua niin monta kertaa kuin pystyisin. Minua ei haitannut yhtään vaikken osuisi tappavasti. Voisin nimittöinA listiä hänet piiloterällä, sitten kun hän olisi taistelukyvytön. Tai jos olisi. Niin kävisi jos saisi monta osumaa edes viiltämään miestä. Myös se Jay -riippui siitä mitä hän tekisi, niin saattaisi hänkin menettää päänsä.
Ammuin vielä pari laukausta, joiden jälkeen jäin vain odottamaan mitä tapahtuisi ja olinko edes saanut viiltoja aikaan kohteelleni tai sille toiselle -en halunnut vain tuhota huonekaluja.

Nimi: Taeyong

10.09.2017 23:10
Melkein juoksen taksistani sen vähän matkaa, joka minun täytyy taittaa päästäkseni rakennuksen sisäänkäynnille. Hidastin ripeästä tahdista soveliaamman näköiseen päästessäni ovelle, joka sijaitsi vähän sivummalla pääovista. Jouduin tekemään lukuisia käännöksiä sokkeloisessa rakennuksessa, ennen kuin lähestyä päättäjien tiloina toimivaa ydintä. Rakennuksessa oli tähänkin aikaan paljon ihmisiä. Mafian likaiset työthän tehdään enemmänkin yöaikaan. Toimistoissakin oli vieläkin ihmisiä vahtimassa pörssiä, vastaanottamassa ja lähettämässä tärkeää tietoa, valmistelemassa esityksiä pomoille päätettäväksi. Monsters ei juuri poikennut mistään isosta yhtiöstä muussa kuin siinä, että se on paras toimimaan epärehellisesti jäämättä kiinni.

Näin Chanyeolin olevan toimistossaan. Olimme toistaiseksi ihan hyvissä väleissä, joten voisin vain painella sisälle. Avainsana toistaiseksi. Sitten kun kertoisin möhläyksistäni emme välttämättä enää olisi. Toisaalta, mitään kovin pahaa ei ollut vielä tapahtunut, ja takaiskuja tulee näissä hommissa vastaan koko ajan, joten ehkä selviän. Se vain, että Chanyeol on varmaan jo tarpeeksi done kanssani muutenkin.

Astelin toimistoon mutta en istunut hänen pöytäänsä vastapäätä. Toivoin, että minun ei tarvitsisi olla niin kauan täällä. Selvitin kurkkuani saadakseni Chanyeolin huomion. Kaikki, mitä olin suunnitellut sanovani, tuntui valuvan pääkopastani vartaloa pitkin lattialle sohjoksi josta ei saanut mitään selvää.

”Ööm… Törmäsin Baekhyuniin kasinolla.” Aloitan ja katson Chanyeolin nenää, koska haluan nähdä tämän ilmeen, mutta en halua katsoa häntä silmiin.

”Jouduin pois päästäkseni kertomaan Baekhyunille asioita, mitä olen vakoilijana ollessani kertonut Monstersista tänne Lucky Oneen, mutta en joutunut paljastamaan mitään huipputärkeää. Muutamat yksittäiset kuljetussuunnitelmat ja kierrokset saattavat mennä uusiksi sen vuoksi, mutta minulla on siihen verrattuna paljon enemmän asioita joista en ole kertonut, mutta voidaan käyttää Monstersia vastaan.” Huomasin puhuessani, että en kertonut asioita aivan kuin ne olivat säästääkseni oman nahkani, mutta enhän minä valehdellutkaan. Kaivan puhelimen taskustani ja aukaisen gallerian ekan kuvan koko ruudulle.

”Kirjoitan teille pian kaiken ylös, mistä kerroin Baekhyunille, että voitte varoa. Jätin Baekhyunin sidottuna vessankoppiin, kohta se sieltä varmaan löydettiin.” Tässä kohtaa käännän puhelimen näytön Chanyeolille päin. ”Voin lähettää tämän teille, jos haluatte. Ajattelin, että sillä voisi härnätä Monstersia. Ihan miten vain. Pyydän myös uutta tehtävänantoa, enhän ole vakooja enää. Ymmärrän, jos ette aio laittaa minua kentälle heti.” En tiedä, kuunteliko Chanyeol minua enää sen jälkeen, kun olin kiinnittänyt hänen huomionsa kuvaan. Kantapääni hytkyy ja kopsuttaa lattiaa hermostuneisuudesta, kainaloihin aiemmin muodostuneet hikiläikät vaivaavat minua.
//zaaga sun ei tietty tarvi keksii taeyongille mtn tehtävää jos ei tuu heti mielee, kirjotin sen vaa tohon koska chanyeol on kapu xD

Nimi: Taehyung

05.09.2017 22:14
Oletin auttamani miehen reaktion olevan jotain hieman positiivisempaa kuten vaikka kaunis kiitos tai jotakin vastaavaa, mutta vastaus oli kuitenkin vasten kasvojani sylkäisty tyly kysymys ja tönäisy vessakopin seinää vasten. Selkäni osuu seinään yllättävän kovalla voimalla ja se saa aikaan huoneeseen hetken kaikuvan tömäyksen. Selässäni tuntuu pieni hetken jomottava kipu samalla, kun tuijotan hämmentyneenä ja hieman shokissa edessäni seisovaa miestä. Hänellä oli selkeästi jonkinlaisia vihanhallintaongelmia tai sitten vain harvinaisen huono päivä. Nyt vasta huomioni kiintyi hienosti pukeutuneen, mutta runnellun miehen korvaan. Auts. Tuo oli varmasti sattunut. Pelkästään korvan katsominen teki pahaa. Nyt en enää ihmetellyt miksi mies oli noin agressiivinen. Heppu joka oli repinyt hänen korvanlehtensä oli todennäköisesti sama, joka oli sitonut miehen vessaan.

Olin juuri avaamassa suutani ja kakeltamassa jotain miehelle vastaukseksi, kun hän lähti vessakopista ovet paukkuen. Miehellä ei näköjään ollut aikomustakaan kuunnella vastaustani. Pian kuulin vessan oven paukahtavan kiinni sen merkiksi, että mies oli poistunut kokonaan tilasta. Jäin yksin hiljaiseen vessaan seisomaan ja tuijottamaan tyhjästi edessäni seisovaa hienoa seinää. Kaakeli oli eleganttia ja koristeltua ja voin vain kuvitella paljonko vessan pelkkä pinnoittaminen oli maksanut. Kuka jaksoi upottaa rahaa niinkin turhaan asiaan kuin vessan koristeluun?

En tiedä kauanko olin ehtinyt siinä seistä ja ihmetellä laattoja, kun heräsin transsistani vessan oven paukahtaessa kiinni. Pienen paniikin kasvaessa napsautin vain nopeasti koppini oven lukkoon. Olisihan se helvetin noloa jos joku kävelisi sisään ja löytäisi minut tuijottamassa hiljaa seinää. Nostin lattialta käteeni märän kangasmytyn kuten myös lattialla makaavan vyön ja lähden kopista, tunkien tavarat lähimpään roskikseen. Tämän jälkeen kävelen marmorisen allastason viereen ja pesen käteni nopeasti. Vilkaisen itseäni vielä peilistä, jonka jälkeen suuntaan kohti Chenin minulle osoittamaa huonetta.


(skippaus seuraavaan päivään)

Chenin minulle lainaama huone oli hulppea ja miltei viiden tähden hotellin tasolla. En kuitenkaan saanut nukuttua yöllä juuri ollenkaan miettiessäni jatkuvasti mafiaan liittymistäni joita mietin pitkälle seuraavan päivän iltaan asti. Olin kävellyt ympäri huonettani ja ihmettelen suuresti, ettei lattiaan tullut uraa kaikelta kävelyltäni. Olen myös yrittänyt hukuttaa ajatuksiani alkoholiin, mutta en ole siinäkään onnistunut. Tuntemani paniikki on viimein niin sietämätöntä, että päätän marssia Chenin toimistoon ja pyytäähäntä hankkimaan minut heti Monstersin päämajaan, jotta saisin ehkä viimein jonkinlaisen rauhan asialta.

Chenin toimiston oven molemmin puolin seisoo kaksi vartijaa, joista kumpikaan ei suostu päästämään minua sisään, vaikka kuinka intän ja olen jo valmis hyökkäämään toisen heistä kimppuun, kun lyhyempi kaveri saa viestin korvanappiinsa ja avaa minulle kohteliaasti oven. Astelen ovseta sisään omahyväinen hymy huulillani.
Chen istui taas pehmustetussa tuolissa viinilasi kädessään. En yhtään ihmettelisi, vaikka hän saisi alkoholimyrkytyksen tuosta kaikesta viinin lipittämisestä. Hän joi varmaan kymmenen pulloa päivässä tuota paskan makuista litkua. Kävelen ripeästi hänen pöytänsä eteen enkä edes vaivaudu istumaan vaan aloitan puhumisen heti. ”En kykene odottamaan enää tuntiakaan tämän helvetillisen stressin kanssa. Onko mahdollista ujuttautua Monsterseihin heti?” sanon ja tuijotan häntä silmiin, jopa ehkä hieman anovasti. Vihasin näyttää haavoittuvaisuuttani ja heikkouksiani, mutta mitä nopeamminpääsisin mafian siipien suojaan sitä pienemmällä todennäköisyydellä isäni minut löytäisi.

©2017 [ EX'ACT ] - suntuubi.com